Ajatuksia vajaan vuoden takaa

Tässä postaus jonka kirjoitin toukokuun puolissa välin, mutta en näköjään koskaan julkaissut...koska se kuitenkin melko valmis oli, niin aattelinpa nyt julkaista. Muistakaa siis, että tämä on kirjoitettu jo vajaa vuosi sitten.

Nyt kun täytin 17 vuotta, kummi laittoi pienen paketin ja kirjeessä kirjoitti suunnilleen näin ”Miltä tuntuu kun on enää vuosi aikaa täysi-ikäistymiseen?”. En ollut oikeasti ajatellut sitä tuolla tavalla aiemmin. Olen Suomessa ollut aina se nuorin ja vaikka muut täyttävät 18, se on minulla vielä kaukana edessä päin, no nyt se tulikin yhtäkkiä hirveän paljon lähemmäksi. Kuka minulle sitten kertoo että pitää menää hammaslääkäriin tai lääkäriin tai mitä pitäisi tehdä seuraavaksi. Miten paljon se kaikki maksaa ja kuka sen maksaa. Asia mitä en ole ennen tätä reissua miettinyt ja arvostanut on Suomen yleinen terveydenhuolto. Suomalaisille niin pieni, normaali ja mitätön asia, varsinkin alaikäisenä, aina tulee koulusta jokin kirje että pitäisi käydä tarkastuttamassa ihtesä. Täällä ei, en edes tiedä kuinka täällä terveydenhuolto toimii, olin kolme päivää sängyn pohjalla tuossa huhtikuun loppu puolella ja toivoin koko ajan että tervehdyn ettei tarvitse miettiä mistä löydän lääkärin. Tottumattomuutta ja tietämättömyyttähän se vain on, mutta jotenkin kun Suomessa menen vain terkkarille tai koululääkärille, niin kaikki huoli pois, mutta kun ei täällä ole sellaista, niin minähän olen ihan hukassa.

On ollut iloa ja surua, onnistumisia ja turhautumisia, mutta loppujen lopuksi ja päälimmäisenä on ollut onnellisuus. Onnellisuus siitä että minulla on kaikki mitä tarvitsen. Aluksi tuntui oudolta, kun musiikki ei ollutkaan keskeinen osa elämää ja kaverit ei ymmärtänytkään siitä mitään. Suomessa minulla ei seitsemännen luokan jälkeen ole ollut muuta kuin musikaalisia kavereita, täällä niitä ei ole oikein ollenkaan. Siihen tottui ja kavereiden kanssa on muita juttuja. Onnellisuus kavereista täällä ja sukulaisista täällä, ihmisitä täällä jotka ovat aidosti iloisia, että olen täällä. Onnellisuus läheisistä Suomessa, että tiedän vaikka olen nyt täällä, he eivät unohda minua, että heilläkin on aidosti ikävä. Onnellisuus siitä, että olen tajunnut sen mikä minulle on tärkeää ja mikä ei. Joskus on pakko jättää kaikki taaksensa ennenkuin näkee oikeasti minkä arvoista se kaikki on.

Niin kliseistä kuin olla ja voi, mutta eräällä psykolgian(?) tunnilla kun mietittiin ihmisten eri arvomaailmoja ja mikä on tärkeintä tajusin useita asioita. En enää tarkasti muista mitä asia käsitteli, mutta keskustelin hetken erään pojan kanssa, missä tärkeysjärjestyksessä asiat menee. Muistan vain sen, että ajattelin ”Ihan sama, hän ei oo jättänyt kaikkea tuttua taakseen ja lähtenyt muualle, ei hän voi tajuta millaista se oikeasti on”, vaikka minulla on kaikki perustarpeet kunnossa, olen jättänyt tärkeitä asioita, kuten perheen ja kaverit ja lähtenyt toiseen maahan. Ei sellaiset nuoret/kaverit ketkä asuvat kotona voi sitä tajuta, miltä se oikeasti tuntuu. Nyt varmasti pystyn tietämään niiden kavereiden tunteet, jotka asuvat yksin tai vaikka solussa vain koulun takia, tällaista se on.

Olen myös pitkään etsinyt itseäni, miettinyt mitä oikeasti haluan elämältäni ja mitä teen sen eteen. He jotka tuntevat minut hyvin tietävät, että en odota asioista suuria, mutta iloitsen pienestä ja löydän suurimmasta osasta asioita ne positiiviset puolet ja kannustan muita aina eteenpäin. Minulla ei myöskään ole tapana katua jo päätettyjä asioita. Joskus tuo kaikki on minullekin erittäin vaikeaa, kun ei asiat menekään niin kuin oli ajatellut ja tuntuu ettei mikään onnistu.

 

Tällaisia ajatuksia oli siis toukokuussa 2016, katsotaan jos saisin vielä vähän lisää kirjoiteltua ihan tuoreitakin ajatuksia...

Sorry alle Deutschen, aber das hier war ein altes fertiges text was ich irgendwie nur nicht gepostet habe. Und hatte auf jedenfalls keine lust es jetzt noch zu übersetzten und daswegen müsst ihr finnisch lernen, wenn ihr was verstehen wollt...

Kesän aloitus // Sommer Anfang

Voi ei! Olin aloittanut tämän postauksen kirjoittamisen jo joskus toukokuussa ja on näköjään huhtikuun kuulumiset vielä kertomatta, hups :D On tosin jo toinenkin postaus melkein valmiina, mutta tuleepahan luettavaa teille...No tässäpä niitä kuulumisia, huhtikuu oli näköjään aika vilkas kuukausi, vaikka ei tämä kesäkuukaan tylsä ole.

Huhtikuussa tapahtunutta: Oli orkesterin kanssa uuden oppimista, sillä soitettiin yhteen ihan oikean solistin kanssa (opiskelee selloa ja on ihan super hyvä, ainainen esikuva sellonsoiton suhteen!), mikä jopa esitettiin erittäin onnistuneesti musiikkikoulun 50 -vuotis juhlassa. Lisää musaa tehtiin kirkon bändin kanssa, ja heidän kanssa esiinnyttiin myös konfirmaatiossa, joka ei tosin onnistunut odotusten mukaisesti, kun ei minun soolo pätkä oikein mennyt putkeen (haluan takaisin laulu tunneille). Samana päivänä olin ”leikkimässä” tarjoilijaa rippijuhlissa, ja niinkuin aiemmin jo olen kertonut, tätä kaikkea seurasi muutama päivä kipeänä sängyssä makaamista. Sehän se on, kun ei tunnista olevansa kipeä ja osaa rauhoittua aloilleen. Pompin kahden eri nuortenillan välillä, kun laskettelu reissun jälkeen tuli kilpaileva seurakunta mukaan arkeen. Meillä oli helppoja viikkoja koulussa ilman kokeita. Oli myös saksalaista vappua (jota ei ole), mutta koulun järjestämät tanssijaiset kuitenkin oli. Paljon kavereiden tapaamista ja hauskan pitoa.

Toukokuussa sitten taas oli äitienpäivää ja synttäreitä vaikka kellä ja lopuksi vielä omat synttärit. Kavereitten kanssa tosin juhlittiin vasta kesäkuun puolissa välin, mutta oikein mukavat juhlat olivatkin! Taidan sittenkin pitää vielä läksiäiset...(kaveri kun jo lupasi järjestää ne). Sitten oli kahden viikon loma, että jaksaisi vielä viimeiset pari kuukautta koulussa istua. Olin paljon kavereiden kanssa ja jälleen Münchenissä ja vielä Kölnissäkin (postausta saattaa tulla, toivottavasti ainakin).

Nyt tulee vielä lisäksi kesäkuun kuulumiset. Pompin edelleen kahden nuortenillan välillä, mutta siihen on tullut jo ihan hyvä tasapaino. Välillä vain harmittaa, jos olen toisessa ja toisessakin tapahtuu jotain jännää. Oli jälleen orkesterin konsertti, jossa soitettiin Pirates of Caribeanin joku biisi ja vähän Vivaldia, jälleen solistin kera. Konsertin jälkeen jätin orkesteri elämän, enkä kyllä kadu sitä, oli oikein mukavaa se aika mitä siellä olin, mutta nyt on enemmän aikaa kaikelle muulle (kavereille). Sen lisäksi oli oppilaskonsertti, joka meni oikein hyvin. Taidan esittää sen kappaleen vielä kirkossakin tuossa heinäkuun loppupuolella. Nyt vedellään viimeisiä sellotunteja, myös haikeudella. Sanoin tuossa opettajalleni, että olen hyvin kiitollinen, että saatiin nämä tunnit onnistumaan, sillä olen jälleen kerran oppinut paljon uusia asioita ja en edes pysty kuvittelemaan, mitä vuoden tauko olisi tehnyt.

Sitten tapasin eräillä sukulaisen synttäreillä ihania pikkuserkkujani, oli kiva nähdä heitä huhtikuun jälkeen jo toistamiseen. Pienenä nähtiin useammin, nykyään tavataan aivan liian harvoin. Sitten oli suomalaisten ylioppilasjuhlaa vastaava juhla täällä, joka on siis aivan erilainen juhla, mutta perimäinen idea on sama. Lisää synttäreitä ja kylä/katujuhlia, joissa paljon kavereita ja hauskan pitoa. +++ mitä ei saa unohtaa, eli Jalkapallon EM-kisat, täällä erittäin tärkeä ja iso juttu. Saksa on päässyt jälleen kerran pitkälle ja joka tuutista tulee vain jalkapalloa. Viimeiset kokeetkin on jo tehty ja numeroitten päättämis päivä lähenee, jotenka pian ei ole enää väliä mitä siellä koulussa tekee. No en minä ihan ranttaliksi heitä, mutta ei sitä motivaatiota enää oikein ole. Maauimalassakin on jo tullut käytyä ja odottelen vielä uudestaan lämpimiä kelejä, jotta pääsisi toistamiseen uimaan.

 Olen opetellut tekemään erilaisia lettejä. // Ich habe flechten geübt.

Heinäkuusta tulee varmasti vielä yhtä ihana, mitä tähänkin mennessä on kaikki jo ollut. Nyt viikonloppuna tulee Suomesta pari kaveria kylään, he ovat olleet Interreilaamassa tähän mennessä. Tätä kirjottaessa ja radiota kuunnellesa tajusin myös, että olen vihdoin tajunnut saksalaisten musiikkimaun ja tämä musa kelpaa ihan hyvin. Yhteen vedettynä: On ollut iloa ja surua, onnistumisia ja turhautumisia, mutta loppujen lopuksi ja päälimmäisenä on ollut onnellisuus.

 *******

Hey alle! Ich habe einen finnischen Text, den ich nie zu Ende geschrieben habe, von April oder Mai gefunden. Den habe ich dann jetzt doch noch fertig gemacht. Ich hätte eigentlich auch schon einen zweiten Text fast fertig, macht ja nichts. Hier kommen jetzt dann Erlebnisse aus der letzten Zeit, im April zumindest hatte ich vieles zu tun.

Im Orchester hatten wir ein Stück mit einem Solisten, das viel Übung brauchte. Aber der Solist ist ein guter Musiker und war schon immer mein Vorbild, er spielt also auch Cello. Wir hatten auch einen Auftritt beim 50 jährigen Jubiläum der Jugendmusikschule. Ansonsten habe ich Musik mit der Band von der Kirche gemacht. Wir haben auch bei der Einsegnung gespielt, nur hat mein Sologesang Einsatz nicht so gut geklappt. Am gleichen Tag hab ich auch ”Bedinung” gespielt bei der Einsegnungsfeier von Bekannten, es hat Spass gemacht. Aber weil ich da schon nicht so fit war, musste ich danach drei Tage krank im Bett liegen. Ich habe zwischen zwei Jugendkreisen gewechselt, weil seit der Skifreizeit bin ich auch in eine andere Kirchengemeinde gegangen. Wir hatten leichte Wochen in der Schule, ohne viele Arbeiten. Dann war der erste Mai (der aus finnischer Sicht gesehen, kein wirkliches Fest hier ist) und Maiball. Ansonsten habe ich viele Freunde getroffen und Spass gehabt.

Lahja auttamisesta konfirmaatiossa, toi lasi on ihana!! //

Ein Geschenk fürs helfen bei der Einsegnungsfeier, das Glass ist so schön!! 

Im Mai war dann Muttertag und viele Geburtstage, wie auch mein Geburtstag. Ein Fest für meine Freunde habe ich erst im Juni mit einer Freundin zusammen gemacht, aber es war echt toll! Dann hatten wir auch noch zwei Wochen Pfingstferien, in denen ich wieder in München und auch noch in Köln war (ich versuche davon auch noch zu Posten).

Jetzt noch Erlebnisse vom Juni. Ich gehe immer noch in zwei Jugendkreise immer abwechselnd, aber jetzt habe ich da schon einen guten Rythmus gefunden. Mit dem Orchester hatten wir wieder ein Konzert wo wir etwas aus Pirates of Caribean gespielt haben und dazu noch ein bisschen was von Vivaldi. Nach dem Konzert bin ich dann aus dem Orchester ausgetreten und freue mich jetzt über die Zeit, die ich für meine Freunden habe (die Stimmung im Orchester war nicht so gut). Danach hatte ich auch noch ein kleines Vorspiel von meiner Cellolehrerin aus, es hat ganz gut geklappt und ich glaube ich spiele das Stück noch Ende Juli in der Kirche vor. Jetzt habe ich bald den letzten Cellounterrichten und bin schon traurig dass es dann vorbei ist. Aber froh und dankbar muss ich sein, dass es überhaupt geklappt hat mit den Cellostunden, so dass ich keine Pause mit dem Cello machen musste.

Ein Verwandter von mir hat seinen Geburtstag gefeiert und dort habe ich schon das zweite Mal meine lieben Grosscousinen getroffen. Es ist schade, dass wir uns so selten sehen. Dann war der Abiball, der ziemlich cool war, auch wenn ich zu viel arbeiten musste. Es waren auch noch mehr Geburtstage und Dorffeste, wo ich viele Freunde, die ich sonst nicht sehe getroffen habe und es machte richtig Spass. ++man darf natürlich den Fussball nicht vergessen, er ist überall. Die letzten Arbeiten haben wir jetzt auch schon geschrieben und bald ist die Noten abgabe, so dass ich danach nichts mehr machen muss (eigentlich schon aber ist ja egal). Im Freibad war ich auch schon ein paar Mal und ich hoffe es wird nochmal so richtig warm, dass wir schwimmen gehen könnten.

Der Juli wird bestimmt so schön wie alles andere auch schon bisher war. Jetzt am Wochenende kommen zwei Freundinen aus Finnland mich zu besuchen. Zusammengefasst gab es Freude und Traurigkeit, Erfolg und Niederlagen, aber das Wichtigste ist die Glücklichkeit.

Konfirmaatiojuhlan jälkeiset kipeät tunnelmat...(jotain vetänytkö?)//

Nach der Einsegnungsfeier als ich krank war...(was hab ich genommen?)